Olen Laura, 31 vuotta, ja vielä viime vuoteen asti olin ollut vaikeasti ylipainoinen käytännössä koko elämäni ajan. Lihavuusleikkaus on ollut ratkaiseva avain omassa elämäntapamuutoksessa ja painonpudotuksessa onnistumiseen. Prosessi on ollut ajoittain raskaskin, mutta silmiä avaava – ja hetkeäkään en ole katunut!
Käytyäni lihavuusleikkauksessa huutikuussa 2024 elämäni on muuttunut täysin. Painoa tänä aikana on lähtenyt 43,6kg, mutta tärkein asia mitä on tapahtunut olen saanut elämäni takaisin. Jaksan paljon paremmin touhuta 3 lapseni kanssa, sekä olen löytänyt taas urheilusta iloni.
Lue koko tarinaMinulla oli ylipainosta johtuvia jalka kipuja, mikä aiheutti sen että en edes jaksanut kävellä. Nykyään kaikki kivut on poissa ja jaksan lähteä jopa juoksulenkille. En voi olla muuta kun onnellinen, että kävin leikkauksessa.
Painoni kanssa olen kamppaillut ja jojoillut koko aikuisiän. Ei päivää ettenkö asiaa olisi miettinyt. Korkeimmillaan painoni 162cm pituisena oli 110,7kg. Kuitenkin vaivavani ei selän ja polvien lisäksi ollut kuin uniapnea. Olin terve mutta sairaalloisen ylipainoinen. Terveydenhuollon ammattilaisena koin valtavaa epäonnistumista, kun en voinut olla esimerkkinä hyvistä elämäntavoista.
Lue koko tarinaElokuussa -23 tein viimein päätöksen, että nyt lähden leikkaukseen. Koska päätös oli tehty, en halunnut jäädä Suomeen jonottamaan, vaan otin Viron Bariatric Serviceseen yhteyttä ja ensiarvion jälkeen sain ajan 4.10.23 leikkaukseen.
Puolisoni lähti matkaan mukaan tueksi, yksin en olisi uskaltanut. Lisäksi tukena oli Suomesta Katja, jolla oli samana päivänä leikkaus. Paino oli 2 viikon ene-dieetin jälkeen leikkausaamuna 103kg. Kirurgi Jaan Kirss tuli hakemaan minut huoneesta leikkaukseen ja olin kauhusta kankea, mihin olin itseni vapaaehtoisesti laittanut. Leikkaus meni suunnitelmien mukaan ja parempaa sekä ammattitaitoisempaa henkilökuntaa en ole tähän ikään tavannut. Täysi kymppi jokaiselle kenet näinä kahtena päivänä tapasin
Sairaalassa vietetyn yön jälkeen olimme vielä yön hotellilla, jonka jälkeen alkoi kotimatka. Siitä alkoi opettelu mitä syödä, millon ja minkä verran. Kokeiluja ja erehdyksiä, pikku hiljaa kroppa alkoi elpymään isosta leikkauksesta ja päivä, kuukausi kerrallaan vointi oli parempi ja hymy kasvoilla leveni.
Vuosipäivä oli hiljattain ja mennyt vuosi on ollut upea! Viimein peilistä katsoo se tyyppi jona olen itseni aina nähnyt ja liikunnan ilo on palannut. Tanssin, juoksen, jumppaan, käyn salilla ym ym. Ei ole enää urheilulajia jonne en osallistuisi painoni tai häpeän vuoksi. Ensi kesänä tavoitteenani on melonta kajakissa.
Kiitos Jaan ja muu ihana henkilökunta sekä muut rakkaat ympärilläni ❤️
Ääretön kiitos hoitohenkilökunnalle klinikalta, he pelasti mut ennenaikaiselta kuolemalta painoni vuoksi. Ja ainoa paha asia mikä on ilmennyt on se että rauta arvot kenkkuaa, niitä joutuu tiputukseen voimin korjailla. Edelleen kadun etten aiemmin hankkiutunut leikkaukseen.
Kaikki on mennyt hienosti. Painoa on tippunut sen verran, että olo on entiseen verrattuna upea. Ihoroikkoja on hieman, mutta ei niin paljon että haittasivat elämää. On siistiä kun voi ostaa vaatekaupassa normaaleja vaatteita ja peilistä katselee virkeämpi naama. Arki sujuu helpommin ja olo on kepeä. Tuntuu, että sain elämäni ja iloisuuteni takaisin.
Lue koko tarinaOperaatio sujui hienosti ja palvelu on ollut erinomaista koko ajan. Klinikalla pidettiin minusta kyllä hyvää huolta ja kaikki olivat todella ystävällisiä. Komplikaatioita ei ole ollut, ruokailua piti alkuun opetella, mutta viiden kuukauden jälkeen asiat sujuvat jo ihan rutiinilla. On toki tärkeää katsoa mitä syö, että saa tarvittavan määrän energiaa. Hyvillä valinnoilla pärjää ja jaksaa myös urheilla.
Ainoa asia, joka harmittaa, on se etten mennyt jo leikkaukseen aiemmin. Kokeilin kaikki keinot ja mikään ei toiminut. Tämä on ollut helppoa entiseen verrattuna. Kelasta en saanut myönteistä päätöstä, kannattaa hakea ennakkolupa, jos aiot yrittää kelan korvausta. Suomessa en luultavasti olisi päässyt koskaan leikkaukseen, koska en saanut tarvittavaa pudotusta tehtyä. En tiedä miten huonoon kuntoon täällä pitää mennä, että saa apua? Onneksi oli tämä vaihtoehto.
Nyt BMI 27 (ylipaino) ja aloittaessa 36 (vaikea lihavuus), joten olen todella tyytyväinen. Olen todella iloinen, että lähdin tähän prosessiin ja suosittelen lämpimästi myös muille ylipainon kanssa kamppaileville. Ja tämä klinikka ja sen henkilökunta on ihan täysi 10❤️
Lämmin suositus ja onnea polullesi.
Täytin heinäkuussa 63 vuotta ja olen jojoillut painoni kanssa ja laihduttanut lähes koko aikuisikäni sekä kokeillut useita laihdutusvalmennuksia. Välillä olen saanut pudotettua painoa kymmeniäkin kiloja, mutta aina ne ovat tulleet pikkuhiljaa takaisin korkojen kera.
Lue koko tarinaVuonna 2023 painoni nousi ennätyslukemiin ja voin henkisesti ja psyykkisesti huonommin kuin koskaan aiemmin. Verensokeri ja kolestroliarvot olivat hälyttävän korkealla ja painon nousun myötä todettiin myöskin keskivaikea uniapnea jonka hoidoksi määrättiin cpap laite.
Kuulin joulukuussa monien vastoinkäymisten yhteydessä Bariatric Services laihdutusklinikasta ja lähetin välittömästi kyselyn, että sopisiko leikkaus minulle. Sain melko nopeasti klinkalta vastauksen, että leikkaukselle ei ole mitään estettä ja leikkauspäiväksi sovittiin 15.1.2024. Klinikalta hoidettiin kaikki käytännön asiat. Minut leikkasi Ilmar Kaur ja en ole koskaan aiemmin saanut niin lämmintä ja ihanaa palvelua kuin mitä sain Bariatric Servicessä. Koko henkilökunta oli äärimmäisen ystävällisiä ja empaattisia. Leikkaus meni hyvin ja toipuminen sujui ilman minkäänlaisia komplikaatioita. Minusta on pidetty hyvää huolta myöskin leikkauksen jälkeen ja klinikalta on kysytty säännöllisen väliajoin vointia ja kuulumisia ja olen saanut nopeasti vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Nyt puoli vuotta leikkauksen jälkeen (15.7.2024) voin paremmin kuin koskaan. Paino on pudonnut -25 kg ja kaikki verikokeiden tulokset olivat viitearvoissa ja keskivaikea uniapnea muuttunut lieväksi. Tuntuu, kuin olisin nuorentunut parikymmentä vuotta ja olen saanut takaisin myöskin liikkumisen ilon. Kävelen / sauvakävelen päivittäin 6-7 km ja askel kevenee koko ajan lisää. En voi olla tyytyväisempi ja kiitollisempi, että löysin sattumien kautta Bariatric Servicen ja sain terveyden ja elämänilon takaisin. Paras päätös❤️.
Kaipasin pitkään muutosta elämääni. Aiemmat laihdutusyritykset eivät vuosien aikana tuoneet pysyvää tulosta, ja menetetyt kilot tulivat korkojen kera takaisin.
Jotain muuttui, kun pääsin seuraamaan ja tukemaan ystävääni hänen muutospolullaan. Hän valitsi leikkauksen. Itse pohdin reilun vuoden leikkausta ja keväällä 2023 päätin, että en enää odota vaan nyt on oikea hetki. Minut leikattiin heinäkuun alussa 2023.
Lue koko tarinaVoin sanoa, että vatsalaukun ohitusleikkaus on ollut ehdottomasti yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Se on ollut konkreettinen teko oman hyvinvoinnin ja terveyden eteen. Omalla kohdallani kaikki on sujunut hyvin leikkauksen jälkeen. Toki koko ajan edelleen opettelen tuntemaan uutta kehoani, joka on nyt vuosi leikkauksen jälkeen 50kg kevyempi, terveempi ja energisempi. Nautin elämästä aivan uudella tavalla.
Suosittelen lämpimästi leikkaushoitoa Bariatric Servicellä. Klinikalla on ammattitaitoinen, sydämellinen, ystävällinen ja kannustava henkilökunta. He saavat tuntemaan olosi turvalliseksi ja kaikki toimii todella sujuvasti. Missään vaiheessa prosessia et ole yksin, voit aina kysyä neuvoja ja saat apua.
Iso kiitos elämäni mullistaneesta avusta!
In exactly half a year, I have lost 46.3 kg. I am extremely grateful to the nursing staff. The post-surgery support has also been wonderful, I have always received an answer quickly if I have been wondering about something.
Olen ihan lapsesta asti kipuillut ylipainon kanssa, eikä siihen meinannut löytyä apua lääkäreiltä tai psykologeilta; kaikki mahdolliset laihdutuskuurit ja elämäntapamuutokset tuli kokeiltua, mutta aina tuntui siltä, että oli aivan hirveä nälkä koko ajan. Onnistuin useamman kymmenen kiloa moneen kertaan laihduttaa, mutta nehän tuli aina korkojen kera takaisin. Paino nousi ihan muutamissa vuosissa 147 kiloon ja silloin aloin miettiä leikkaukseen lähtöä. Bariatric Services tuli ensimmäisen kerran vastaan, kun luin muilta suomalaisilta eri sivustoilta ja blogeista kokemuksia heidän leikkauksistaan.
Lue koko tarinaTutustuin huolellisesti arvosteluihin, kokemuksiin ja luin nettisivuja, joista tuli käsitys, että tällä klinikalla on hyvä maine ja paljon kokemusta juurikin lihavuusleikkauksista. 10.5.2023 sovittiinkin sitten leikkausaika, kommunikointi ja vastaukset olivat todella sujuvia ja kattavia ennen leikkausta ja se jo sai luottavaiselle mielelle. Myös klinikalla oleva henkilökunta oli erityisen palvelualtista ja kaikki järjestelyt ja alkuinfot oli hoidettu ammattimaisesti. Hinta oli myös Suomeen verrattuna hyvinkin kohdallaan, ja se vaikutti toki päätökseen jonkin verran. Leikkaus sujui todella hyvin ja nyt 1 vuosi 2kk myöhemmin painoa on tippunut 68kg, eikä jatkuva nälän tunne ole enää elämässä mukana ☺️ leikkauksen jälkeinen elämä on helpompaa, kun ei tarvitse miettiä omaa jaksamista ja kokoa joka asiassa ja urheilukin on alkanut maistua, kun se ei ole niin hankalaa enää!
Eli todella suosittelisin Bariatric Services klinikkaa kaikille, jotka asiaa pohtii. Erityisesti itse tykkäsin ihmisläheisestä palvelusta, ammattimaisuudesta ja siitä, että mukaan sai tarkat ohjeet leikkauksen jälkeistä elämää varten.
Pienestä tytöstä lähtien olin ollut se ”pullukka” lapsi. Teini-iässä kilot alkoivat todella karttua ja olin aina tytöistä isoin. Oli huono itsetunto ja paha olla jo tuolloin kilojen kanssa. Muistan ekat dieetit alkoivat ylä-asteella, sain kitudieeteillä itseni painon alas ja taas se tuli kaksinkertasena takaisin.
Lue koko tarinaKoko aikuis-ikäni tähän asti olin varmasti ollut kymmenillä elämäntapamuutos valmennuksissa sekä laihdutuskuureilla. Liikkunut, lenkkeillyt, spinningissä ollut… ikinä en saanut kiloja pysyvästi pois, vaan aina ne tulivat takaisin. Vaikka väittäisin, että ruokaympyräni olis perusterveellinen. Kyllästyin tähän, kyllästyin itseeni. Halusin, että olisin onnellinen itseni kanssa ja ei tarvitsisi joka päivä miettiä syömistä, ruokaa ja potea huonoa omaa tuntoa.
Löysin rohkeutta myöntää asian aviomiehelleni, jonka jälkeen sisuunnuin ja aloin etsiä apua lääketieteestä. Lihavuusleikkaus tuntui hyvälle ja pysyvälle ratkaisulle. Otin yhteyttä virossa olevaan sairaalaan, jossa leikataan päivittäin lihavuusleikkauksia ja kirurgista olin kuullut hyvää. Kaikki meni todella hyvin, yhteydenpidosta leikkaukseen asti. Itse kirurgi on mieletön ihminen ja pukee sinulle jopa leikkaussukat jalkaan. Olo oli todella turvallinen. Kipuihin sai hyvät lääkkeet. Kotona uuteen elämään sai myös hyvin ohjeet.
Elämä on nyt ihan erilaista 33kg kevyempänä. Ruokaa ei tarvitse koskaan murehtia, siitä voi nauttia. Olen oppinut hyvin elämän uuden masun kanssa. Mistään ei ole pitänyt luopua. Koen, että olen vain saanut, Elämän suurimman lahjan. Elämisen ja olemisen keveyden. Voin vain suositella leikkausta apuna lihavuuteen.
Minut leikattiin Bariatric Services klinikalla 20.4.2022 38-vuotiaana. Minulle tehtiin miniohitus. Olin kipuillut ylipainon kanssa oikeastaan koko elämäni ja pudottanut painoa useita kertoja monilla eri tavoilla. Olin saanut elintapani suhteellisen hyvälle mallille, mutta koska pudotettavaa oli niin paljon, päätin lopulta mennä leikkaukseen, jotta saisin parhaan mahdollisen apukeinon onnistumiseen.
Lue koko tarinaLeikkaus ja toipuminen sujuivat hyvin. Klinikalla oli iloinen palvelu ja sain sieltä todella hyvät ohjeet kotiin. Kipuja oli vain aivan ensimmäisinä päivinä ja toipumisaika sujui yllättävän helposti. Uusien ruokailutapojen oppiminen oli klinikan ohjeilla melko helppoa ja kun toipumisaika oli ohi, palasin normaalisti töihin ja treenien pariin. Ennen leikkausta olin innostunut voimaharjoittelusta ja olen toipumisajan jälkeen treenannut aivan kuten ennenkin, myös hyvin raskaita ja korkeasykkeisiä treenejä. Työni sisältää myös liikuntaa, joten elän aktiivista elämää.
Ennen leikkausta olin kaksi viikkoa ENE-dieetillä ja dieetin ajalta ja leikkauksen jälkeen painoa on pudonnut yhteensä 60 kiloa. Veriarvoni ovat tällä hetkellä loistavat, kolesteroli on 3,7 ja lähellä ollut diabetes-diagnoosi on sekin vältetty. Myös korkea verenpaine on laskenut ja on tällä hetkellä jopa hieman alhainen. Unenlaatu on parantunut ja energiatasot ovat nousseet. Ainoa leikkauksesta jäänyt ”haitta” on närästys, mutta sekin on lääkkeillä pysynyt kurissa.
Leikkauksesta on nyt kaksi vuotta ja oloni on loistava. Muutama kilo olisi vielä pudotettavaa, mutta kun miettii miten paljon painoa on jo pudotettu, en jaksa stressata enää viimeisistä kiloista. Olen tyytyväinen tekemääni päätökseen käydä leikkauksessa ja olen kiitollinen klinikan osaavalle henkilökunnalle. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin tukiverkostolleni!
Vaikka leikkaus auttoi painonpudotuksessa, ei matka silti ole aina ollut helppo ja töitä on saanut tehdä paljon! Elintavat on täytynyt muuttaa pysyvästi, jotta leikkauksen hyödyt myös säilyvät. Ansaitsen voida hyvin, joten olen valmis jatkamaan tällä tiellä. Ja onhan olo nyt paljon kevyempi, niin fyysisesti kuin henkisestikin!
Olen todella tyytyväinen että uskalsin lähteä leikkaukseen, laihtuminen on tuonut minulle lisävoimia ja energiaa.Olen iloisempi ja tasaisempi ja diabeteksessa on hyvä hoitotasapaino ja saan kohta pois insuliinin🙂tämä on ollut elämäni paras sijoitus💛mukavaa kevättä sinne kaikille ja terveisiä🌱💚
Syksyllä tehty lihavuusleikkaus on muuttanut elämäni. Klinikalla työskentelevät hoitajat olivat erittäin mukavia ja osaavia, tukien minua jokaisessa hoidon vaiheessa, ja kirurgi Jaan Kirss oli helposti lähestyttävä ja ammattitaitoinen, joten pystyin olemaan luottavaisin mielin koko prosessin ajan.
Lue koko tarinaBariatric servicesin hoito ei rajoittunut pelkästään leikkaukseen, vaan olen tarvittaessa saanut tukea sähköpostitse ja Facebook-ryhmässä myös sen jälkeen. Nyt, puoli vuotta leikkauksen jälkeen, voin jo iloita paremmasta terveydestä, kyvystä ostaa vaatteita tavallisista kaupoista, sekä uudenlaisesta jaksamisesta ja keveydestä, joka tekee jokapäiväisistä askareista paljon helpompia.
Kävin Bariatric Services Klinikalla mahalaukun ohitusleikkauksessa 21.02.2023 ja vuoden kuluttua leikkauksesta painoni oli tippunut yhteensä 50kg (117kg -> 67kg). Olen kiitollinen ja onnellinen.
Lue koko tarinaKoko prosessi meni hyvin.
Operaatiosta nykypäivään. Syön kaikkea rajoitettu määrä, polvikipu on poissa. Paljon etuja ja henkisesti paljon tyytyväisempi itseeni. Koen leikkauksen päivän toisena syntymäpäivänäni. Koska koko elämäni kamppailen kilojen kanssa vuodenajasta toiseen, siis olin jojo-laihduttaja. Nyt ensimmäistä kertaa olen varma, että onnistuin! Kiitos! Paras klinikka, parhaat tulokset.
Kokemukseni oli todella ok.
Muistan heti leikkauksen jälkeen kun tulin huoneeseen, että mietin, onko minua leikattu ollenkaan. Mikään ei todellakaan satuttanut (lukuun ottamatta pientä naarmuuntumista kurkussani). Vettä pystyin juomaan ilman ongelmia heti, minulla ei ollut ulkoista tai sisäistä kipua, en ollut edes uninen. Mietin, onko he todella leikattu minua? Ja sitten näin vatsassani siteet ja olin varma, että minut on leikattu. 😁😂
Minua seurannut lääkärini Suomessa sanoo, että kaikki meni hyvin, koska olin hyvin valmistautunut leikkaukseen. Luultavasti niin, mutta uskon, että lääkäri teki myös mestarillista työtä ja että minulla oli lisäksi onnea. Oli miten oli, se oli upea kokemus. 🙂 Kiitollinen!
Hanne Kauppinen kävi Bariatric Services Klinikalla lihavuusleikkauksessa 9.1.2024. 2 kuukautta myöhemmin hänen paino oli tippunut yhteensä 20kg.
Lue koko tarinaHanne kertoo, että työterveyslääkäri halusi ottaa välilabrat ja yhtä vaille kaikki arvot viitearvoissa (leikkausta ennen viitearvojen yli oli kymmenisen arvoa). Nyt viitearvojen ulkopuolella on ”hyvä” kolesteroli. Alku väsymys on myös helpottanut. Hän kertoo olevansa todella tyytyväinen, tie kohti terveellisempää elämää jatkuu!
Hannen mukaan pitää muistaa syödä hitaasti. Hän kertoo olevansa tosi onnellinen, että tuli leikkaukseen ja sanoi, että hän voi jokaiselle suositella meidän klinikkaa!
Kun kysyimme Hannelta, että miksi hän päätti tulla lihavuusleikkaukseen Bariatric Services Klinikalle, hän vastasi että hän näki Hanna Lehmusoksan tarinan, joka on hänen tuttunsa. Suomessa olisi ollut niin vaikea päästä. Hanne kysyi Hannan kokemuksia ja hän suositteli. Sitten Hanne ottikin jo meidän klinikkaan yhteyttä ja sovimme leikkauspäivän.
Hannen mukaan hän voi suositella leikkausta ihan jokaiselle joka kamppailee paino-ongelman kanssa.
Kokemukseni Bariatric Servicestä on ollut pelkästään positiivinen. Asiat hoituivat nopeasti ja mutkattomasti, henkilökunta oli erittäin asiantuntevaa ja kokoajan oli turvallinen olo.
Elämä leikkauksen jälkeen: Päivääkään en kadu, että leikkaukseen menin. Itsetunto kohentunut, yleisvointi parantunut. On ihanaa mahtua bussin penkille ilman, että vie viereisestäkin penkistä osan. Kaikesta pystyy nauttimaan entistä enemmän, jopa ruuasta pystyy edelleen nauttimaan. Minulla on käynyt siinä mielessä hyvä tuuri, että vatsani kestää lähes kaiken ruuan, eli mistään en ole joutunut täysin luopumaan.
Itseä ei tarvitse enää piilotella.
Olen todella iloinen että valitsin teidän sairaalanne. Palvelu oli 10+++, ystävällisyys, huomioonottaminen ja hyvä ohjeistus ovat olleet hieno kokemus. Sairaala oli viihtyisä ja sinne oli helppo tulla.
Kysy lääkäriltä, sopiiko lihavuusleikkaus Sinulle